FANDOM


Itsenäisten mikrovaltioiden liitto (eng. Union of Independent Micro-States), (lyhenne IML, eng. UIM) on kansainvälinen mikrovaltioliitto. IML:llä on tällä hetkellä neljä jäsentä, joista V&V Valtio on perustajajäsen. Toinen jäsen on Mursumaa ja kolmas Stenallian-Strankisvanian Kingdom. Neljäs jäsen on Libertia ja viides Feltsin tasavalta. IML:n tarkoitus on tukea ja puolustaa mikrovaltioita.

HistoriaMuokkaa

PerustaminenMuokkaa

IML perustettiin virallisesti 9.1.2019, mutta oli olemassa jo 6.1.2019. IML:n perusti V&V Valtion 1. Valtias eli Oskari I ideana nostaa esille mikrovaltioiden kuuluvuutta ja yhtenäisyyttä.

AikajanaMuokkaa

Väkiluku ja pinta-ala Muokkaa

Väkiluku Muokkaa

IML:llässä on jäsenvaltioiden yhteen laskettu väkiluku 272 josta virallisia valtioiden kansalaisia on noin 133.

Muokkaa

Pinta-ala Muokkaa

IML:n suomalaisten jäsenvaltioiden yhteen laskettu pinta-ala on 11,5 km², josta 8,8 km² on Pohjoispohjanmaalta ja muut pääasiassa Uusimaan ja Satakunnan maakunnista. Lisäksi 100 neliömetrin kokoinen Mursumaahan kuuluva Pallolan kunta sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. IML:n kolmannen jäsenen Stenallian-Strankisvanian Kingdomin pinta-alasta ei ole tarkkaa tietoa, kuten ei neljännen jäsenen Libertiankaan. Viidennen jäsenen Feltsin tasavallan pinta-ala on noin 97 neliökilometriä.

JäsenvaltiotMuokkaa

Kansallistunnukset Muokkaa

IML:n kansallistunnukset ovat IML:n lippu ja IML:n kansallishymni. IML:n lippu hyväksyttiin 20.1.2019 käydyssä kokouksessa ja lipun on suunnitellut Oskari I. IML:n kansallishymni hyväksittiin 24.2.2019 käydyssä kokouksessa ja kansallishymnin on sanoittanut ja säveltänyt Oskari I.

Urheilu Muokkaa

IML:n jäsenistä Mursumaa ja V&V Valtio kuuluvat Mikrovaltioiden Olympiakomiteaan. IML suunnittelee myös jäsenmaiden välisiä IML:n Mestaruuskisoja.

Politiikka Muokkaa

Hallitus Muokkaa

IML:n hallituksessa toimii neljä kansleria ja yksi hallitus voi olla korkeintaan puoli vuotta. Tällä hetkellä IML:ssä johtaa IML:n Ensimmäinen Hallitus, joka päättyy 10.7.2019. Samana päivänä päätetään seuraavasta hallituksesta.

IML:n Ensimmäinen Hallitus
Liittokansleri Mursuvaari
Talouskansleri V&V Puheenjohtaja
Puolustuskansleri Oskari I
Ulkoasiainkansleri Mursuvaari

Perustuslaki Muokkaa

Pääartikkeli: IML Perustuslaki

26. tammikuuta 2019 IML:n hallitus sai IML:n perustuslain valmiiksi ja se tuli voimaan seuraavana päivänä.

Ulkopolitiikka Muokkaa

IML hakee aktiivisesti halukkaita, jotka voisivat liittyä IML:n jäseneksi.

Asevoimat Muokkaa

Pääartikkeli: IML:n Asevoimat

Sotilaallisen tilanteen tullen IML taistelee jäsenmaiden armeijoilla yhdessä. Heti jos IML:n jäsenissä huomataan sotilaallista väärin käyttöä hallitus päättää tilanteeseen sopivan toimenpiteen.

IML:n Asevoimien kokonaisvahvuus oli 8. maaliskuuta 2019 50 henkilöä ja Ylikomentajana toimii Oskari I.

LiittymiskriteeritMuokkaa

  1. Jäsenvaltiot eivät saa julistaa sotaa toiselle jäsen valtiolle, eikä vallata toisen valtiota
  2. Valtion pitää viimeistään liittymisen jälkeen ottaa yhteydet muihin jäsenmaihin
  3. Jäsenvaltion on kehitettävä talouttaan ja tukea liittoa taloudellisesti
  4. Jäsenvaltioiden on oltava aktiivisesti kehittämässä liittoa
  5. Jäsenvaltion pitää olla demokraattinen ja molemmanpuoliset ääripoliittiset -liikkeet on kielletty
  6. Jäsenmaiden pitää noudattaa YK:n ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja sananvapautta 
  7. Jäsenmaiden pitää tunnustaa itsenäiseksi kaikki IML:n jäsenmaat